torstai 8. joulukuuta 2016

2,5 vuotta yöherätyksiä

Viimeisen kuukauden ajan Niiskulla on ollut vaikeuksia nukahtaa. Ensin ajattelimme, että korvissa on taas tulehdus, mutta lääkäri totesi ne puhtaiksi. Nyt diagnoosimme on, että Niisku vain kokeilee rajojaan. Millä tempuilla hän voisi vielä vähän venyttää nukahtamista ja saada minun tai Isimiehen huomion. Pinnasängyn vieressä pitää maata niin pitkään, että Niisku on syvässä unessa. Välillä täytyy pitää kädestä kiinni, välillä laittaa peittoa takaisin päälle. Joku raja palveluihin on pakko laittaa. Jos heittää unilelun lattialle, niin saa rauhassa karjua kurkku suorana sen perään pitkän aikaa, että tajuaa opetuksen. Pahimmillaan nukahtamiseen menee tunti. Pinnasängyistä luovutaan tammikuussa, katsotaan parantaako vai pahentaako se tilannetta. Joka tapauksessa edessä on unikoulu nro xxx, jotta jätkä oppii nukahtamaan taas ilman aikuista.

Iltahulinat ovat raskaita, mutta pahinta on, että yöherätyksiä tulee edelleen tasaisesti. Joskus voi mennä kokonainen viikkokin niin, että saamme nukkua keskeytyksettä koko yön. Mutta useimmiten jommalla kummalla on jokin ongelma yön aikana. Isimies on meillä se, joka yleensä nousee sängystä ylös selvittämään tilannetta. Siitä suuri kiitos hänelle. Joka kerta me molemmat heräämme meteliin, ja minun on vaikea saada unenpäästä uudelleen kiinni.

Poikien ollessa vauvoja valvomista oli huomattavasti enemmän. Silloin jaksoin ilmeisesti hormonien voimin, ja eihän silloin tarvinnut päivän aikana tehdä mitään ajatustyötä. Nyt parikin huonoa yötä imee minusta kaikki mehut pois. Väsyttää, koko ajan väsyttää. Vuodenaika kurjine ilmoineen ja jatkuvana pimeytenä pahentaa väsymystä.

Joululahjatoiveeni Niiskulle ja Nipsulle: nukkukaa please kokonaisia öitä! Yli kaksi vuotta on jo mennyt, eikö olisi jo aika armahtaa meidät vanhemmat.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti pukki tuo lahjaksi kokonaiset yöt. Pitkän aikaa olette joutuneet öisin heräilee :/

    VastaaPoista