lauantai 13. elokuuta 2016

Haluan olohuoneeni takaisin!

Pojat ovat nukkuneet lastenhuoneessa noin puolivuotiaasta (3 kk korjattua ikää) asti. En ole sisustanut lastenhuonetta mitenkään erityisesti. Ainoa asia, minkä ehdottomasti halusin lastenhuoneeseen, oli ihana kattolamppu.


Lipaston olen ihan itse maalannut, alkuperäinen väri oli ruskea. Lastenpöytä on isäni tekemä.


Vaikka lastenhuoneessa on leluja ja esimerkiksi kaikki dublot ovat siellä yhdessä laatikossa, niin pojat eivät kauan aikaa keskenään siellä viihdy. Vauva-aikoina meillä oli iso leikkimatto olohuoneessa ja kaikki vauvalelut myös. Kun Niisku oppi konttaamaan, olohuoneen iso vaalea matto siirrettiin varastoon odottamaan parempia aikoja. Edelleen pojat leikkivät mieluiten olohuoneessa, koska se on keittiön läheisyydessä ja pääsen esim ruokaa laittaessa ratkaisemaan erimielisyydet.

Pikkuhiljaa leluja on kertynyt enemmän, vaikka koko ajan vienkin kirppiksille ja keräyksiin sellaisia, jotka eivät kiinnosta. Olohuoneen lattia, tv-taso ja sohvapöytä ovat siis yleensä täynnä romua (leluja). Haluan olohuoneeni takaisin!

Päätin tehdä pojille leikkinurkkauksen keittiön ja ruokailutilan vieressä olevaan "kirjastonurkkaukseen" (lue pyykinkuivaustila). Tuo tila on aikaisemmin ollut pieni huone, jonka seinän me kaadoimme asuntoon muuttaessamme. Tilassa on ollut iso kirjahylly, nojatuoli ja vuodesohva. Lähinnä siellä on kuivattu pyykkejä. Nojatuoli siirrettiin olohuoneeseen, vuodesohva muutti paikkaansa ja tadaa: pojat saivat leikkitilan. Ostettiin Jollyroomista upea leikkikeittiö, jonka Isimies kasasi muutamana iltana. Nyt toiveissa on, että leikit pysyisivät suunnilleen tässä tilassa. Uskaltaisinko jopa tuoda olohuoneeseen sen ihanan vaalean maton joskus takaisin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti